Nuori yritys selvitti poikkeustilan innovaatioilla ja yhteistyöllä

Nuori yritys selvitti poikkeustilan innovaatioilla ja yhteistyöllä

Uhman ensimmäisen vieraskynän kirjoittaa Heimo Films Oy, joka on vuoden 2020 alussa perustettu videotuotantoihin erikoistunut yritys, joka on ottanut vuoden 2020 haasteet mahdollisuuksina! Yrityksen takana on viiden nuoren miehen yrittäjäviisikko.

Uhma vieraskynässä haluamme tuoda esiin erilaisten yritysten hienoa kasvuhakkerointimentaliteettiä, tapaa ottaa kasvuhakkeroinnin keinot osaksi omaa toimintaa ja näkökulmia siitä, mikä on toiminut, mikä ei, ja tärkeintä; miksi?

Vieraskynien avulla tuomme siis esiin eri alojen ammattilaisten osaamista ja tietoutta sekä omia kokemuksia, joiden kautta te lukijat voitte oppia ja inspiroitua kasvuhakkeroinnista!

Vieraskynä:

"Poikkeava arki piti nähdä mahdollisuutena"

Aika yrityksen perustamiselle olisi voinut olla otollisempikin, kun katsotaan, millainen vuosi 2020 on tähän asti ollut. Ensimmäiset kuukaudet olivat Heimolle alkukankeuden vuoksi vaikeita, ja sitten koronapandemia iskikin jo Suomeen.

Hetkellisesti kaikki tuotannot ja vireillä olevat kaupat menivät jäihin. Sekä asiakkaat että me olimme hetken aikaa ihmeissämme;

Miten tästä eteenpäin, miltä tulevaisuus näyttää?

Alkushokin jälkeen poikkeava arki piti kuitenkin nähdä mahdollisuutena, mahdollisuutena tarkastella omaa toimintaa, kehittyä ja luoda täysin uutta.

Heimo ei ole siinä mielessä tavallinen videotuotantoyhtiö, että pääfokus ei ole välttämättä tuottaa leffatason mainoksia, isoja tuotantoja ja voittaa palkintoja, vaan enemmän kaupallinen näkökulma: Luoda asiakkaalle aitoja mitattavia tuloksia ja samalla kasvattaa omaa liiketoimintaa aggressiivisesti. Kun yrittäjillä on taustalla liiketaloustutkinto ja video-osaaminen hankittu käytännössä pelkästään rohkeasti tekemällä ja palautetta keräämällä, on tämä ihan luonnollistakin.

Tämä oli lopulta se näkökulma, jonka avulla saatiin vakuutettua lopulta myös asiakkaat videotuotannon kannattavuudesta myös poikkeusaikana, ja joka oli lopulta koko hullun kevään isoin oppi.

Asiakasta ei voi vaatia ajattelemaan markkinointitoimenpidettä investointina kulun sijaan, jos et pysty tarjoamaan tuloksia, joista voidaan määritellä investoinnin onnistuminen.

Asiakkaiden vakuuttamisessa hyödynsimme aiempien asiakkaiden palautetta, tilastoja saavutetusta arvosta ja erityisesti lämpimien asiakassuhteiden kautta tulleita suosituksia. Hyvät asiakassuhteet ja niiden vaaliminen ovat todellinen henkivakuutus tällaisten tilanteiden varalle.

Miten olla avuksi poikkeustilanteessa?

Me itse tiedämme, miten tehokas keino markkinointiin ja muuhun viestintään videot ovat. Korona-aika kuitenkin veti yritysten kukkaroiden nyörit tiukalle, kun epätietoisuus tulevasta vaikutti lähes jokaiseen alaan, lomautuksia nähtiin ja pahimmillaan erityisesti matkailu- ja ravintola-aloilla nähtiin laajalti lomautuksia, irtisanomisia ja konkurssejakin.

Monellekaan mainosvideoiden tuotannot eivät siis olleet päällimmäisenä mielessä, joten meidän piti keksiä jotakin uutta, jotta pystymme auttamaan muita vaikeassa paikassa ja samalla pitämään oman päämme pinnalla.

Pohdimme toki myös, voisimmeko tarjoa jotain videotuotannon ulkopuolelta, esimerkiksi apua valtion tarjoamien korona-avustusten hakemisessa. Aika pian kuitenkin ymmärrettiin, että videot ovat se meidän juttumme, asiakkaidemme ei kannata lopettaa markkinointia poikkeustilassakaan, ja voimme auttaa heitä myös nyt, omilla vahvuuksillamme.

Uuden palvelun lanseeraus

Lanseerasimme videoiden jälkituotantopalvelun, johon asiakkaat voivat lähettää itse esimerkiksi kännykällä kuvaamansa videoklipit ja me editoimme niistä valmiin videon. Palvelu oli asiakkaille edullisempi tapa luoda näyttäviä videoita, mikä pienentää ostokynnystä. Lisäksi sillä taklattiin myös haaste kohtaamisten välttämisestä, kun erillisiä kuvauksia ei tarvinnut järjestää.

Lisäksi tarjosimme auttavaa kättä tapahtuma-alan kumppanillemme ja heidän asiakkailleen. Kun messutapahtumat peruuntuivat, paiskasimme (kuvainnollisesti) kättä ja aloitimme yhteistyön, jonka kautta pystyimme yhdessä tarjoamaan messuasiakkaille videoita tuote-esittelyihin, brändin vahvistamiseen tai promootioon.

Jos ovat kestävät asiakassuhteet henkivakuutus, ovat sitä myös toimivat yhteistyöt.

Näillä toimenpiteillä pysyimme melko mukavasti pinnalla ja saimme mahdollisuuden rakentaa lisää. Modernin yrityksen on äärimmäisen tärkeää tehdä ostaminen asiakkaalle mahdollisimman helpoksi ja selkeäksi, se on tulevaisuuden myynnissä avainasemassa. Tartuimme tähän haasteeseen lanseeraamalla videotuotannon verkkokaupan. Suurimmalla osalla kilpailijoista ei ole edes alkaen-hintoja sivuilla, joten tämä oli melko iso steppi, jolla tähdätään taas koko alan mullistamiseen.

Mahdollisuuden verkkokauppaan antoi huolellinen tuotteistus, kun konseptoimme tarkasti, mitä muutamat perustuotteet sisältävät, minkä ongelman ne ratkaisevat ja kenelle ne on suunnattu. Tässäkin siis näkyi korona-ajan oppi aidoista mitattavista tuloksista ja ongelmien ratkaisemisesta!

Tulokset

Kesä on osoittanut, että verkkokauppa on tällä alalla vielä ehkä hiukan aikaansa edellä, ja kaupat halutaan edelleen sopia loppuun ihmisten kanssa, mutta moni asiakas on käyttänyt sitä apuna budjetoinnissa ja suunnittelussa, ja tulevaisuudessa sitä onkin määrä hyödyntää enemmän olemassa olevien asiakkaiden lisämyynnin, kuin uusiasiakashankinnan portaalina.

Heinäkuun jälkeen olemme murskanneet myyntitavoitteita joka kuukausi, ja myös Q3:n kvartaalitavoite paukkui syyskuun loppumetreillä rikki. Kakkoskvartaalin lukuihin nähden kasvua oli siis 25 %, ja suunta on ylöspäin!

Korona-ajan pakon sanelemat innovaatiot ovat siis poikineet tulosta, minkä lisäksi se on vaikuttanut entistäkin enemmän yrittäjien ajatusmaailmaan, yrityksen ja sen tarjoamien palveluiden identiteettiin ja sen sanoittamiseen sekä niihin steppeihin, joilla aitoa ja kestävää kasvua voidaan saavuttaa.

On selvää, että ilman tuoreita ja raikkaita ajatuksia ja ennen kaikkea niiden viemistä käytäntöön, tässä pisteessä ei nyt oltaisi.

Kirjoittanut: Heimo Films Oy