fbpx

Tilaa ilmainen kampanja-auditointi tästä!

Kuinka säilyttää yhteys asiakkaisiin poikkeustilassakin?

Sari Tuura | 26.03.2020


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

Poikkeustilanteessa asiakkaasi voivat joutua jäämään kotiin. Tärkeää on kuitenkin pitää heihin yhteyttä poikkeustilasta huolimatta ja tarjota heille erinomaista palvelua. Kuinka siis säilyttää yhteys asiakkaisiin? Näillä vinkeillä pidät asiakkaasi sitoutettuna yritykseesi, vaikka asiointi yrityksessäsi tai palveluidesi käyttäminen ei ole juuri nyt mahdollista.

Kerro avoimesti mitä toimia olet ottanut käytäntöön poikkeustilan vuoksi

Lähetä sähköpostia kertoaksesi, että teette kaiken voitavanne asiakkaidenne terveyden vuoksi, jos he aikovat asioida yrityksessäsi. Mitkä ovat konkreettiset toimet, mitä teette? Onko toimipisteelläsi lisätty siivoamista ja desiniointia? Kerro siitä. Onko poikkeustilalla vaikutuksia muuhun toimintaasi? Kerro siitä.

Lisää sosiaalisen median läsnäoloasi

Todennäköisesti asiakkaasi ovat sosiaalisessa mediassa. Siellä siis tavoitat heidät parhaiten. Varsinkin Suomen kattavassa poikkeustilassa ihmiset seuraavat tilanteita sosiaalisessa mediassa paljon tiiviimmin. Tietysti on kohderyhmiä, joita ei sosiaalisessa mediassa tavoiteta. On tärkeää ylläpitää sosiaalisen median presenssiä myös sellaisessa valitettavassa tilanteessa, jos olet joutunut sulkemaan myymäläsi toistaiseksi. On kuitenkin hyvä pysyä asiakkaiden näkyvissä, jotta pysyt heidän muistissaan ja he voivat palata luoksesi poikkeustilan päätyttyä.

Tarjoa verkko-alennuksia

Jos yritykselläsi on jo verkkokauppa, muistuta asiakkaitasi sen olemassaolosta – Tarjoa vaikka alekoodeja verkkokauppaan!

Jos yrityksesi tarjoaa palveluita, joiden kuluttaminen kotoa käsin on mahdotonta, muistuta asiakkaitasi lahjakorteistasi. Kerro, että lahjakortteja ostamalla he tukevat yritystäsi, jotta he voivat käyttää palveluitasi jälleen poikkeustilan päätyttyä!

Viesti asiakkaille hygienivaatimuksista

Niille asiakkaille, jotka asioivat toimipisteessäsi, kannattaa viestiä hygienian tärkeydestä. Niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin on tärkeää noudattaa THL:n hygieniaohjeistusta.

Aseta käsidesit näkyville paikoille ja kerro missä toimitilaasi tulevat ihmiset voivat pestä kätensä!

Keskity palvelemaan asiakkaitasi digitaalisesti!

Monella on varmasti jo käytössä puhelimitse tai sähköpostitse toimiva asiakaspalvelu, mutta nyt on aika jolloin täytyy asiakaspalveluun panostaa. Rohkaise kysymään apua asiakaspalvelusta, jos jokin poikkeustilanteen järjestelyistä mietityttää tai vain muutenkin olemaan yhteydessä! Somessa yhteyden pitäminen on helppoa! Voit käyttää Facebook Messengeriä, WhatsAppia tai vaikka Instagramin Direct -messagea.

 

Kaipaatko sparrauskaveria poikkeustilanteen tuomien uusien haasteiden selättämiseksi? Varaa aika sparraukseen!

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?